Kontaktit Logolla 1200x400 1

Mediabooking esittäytyy

Mediabooking on uusi media-alan toimija, joka haastaa mediamyynnin totutut toimintamallit. 

Autamme kampanjasuunnittelussa ja välitämme kontakteja halutuista kohderyhmistä kustannustehokkaasti yli mediatalorajojen.

Yhteistyökumppaneitamme ovat ympäri vuoden sekä mediat että media- ja mainostoimistot. Puhumme kotimaisen median puolesta.

erkka hupparissa 2

Erkka Jaakkola

Erkasta tuli audion puolestapuhuja ihan vahingossa. ”Tarkoitus oli kouluttautua TV-alan ammattilaiseksi Seattlessa, mutta opettaja siirsi minut aksentin vuoksi radiokurssille. Hän arvioi kuulematta, että radion puolella aksentista olisi vähemmän haittaa. Tällä tiellä on edetty”, kertoo Erkka.

Erkalla on pitkä ja monipuolinen kokemus kaupallisesta mediasta. Hän on aloittanut sisältöpuolella, mutta koska media alkoi kiinnostaa enemmän liiketoimintana, on hän työskennellyt useissa johtotehtävissä sekä myynnissä että luovalla puolella.

Erkkaa on aina kiinnostanut audiomarkkinan kehittäminen, muutos, uuden tekeminen. Hän on ollut mukana useissa radiotoimialaa mullistaneissa hankkeissa, perustanut uusia radiokanavia kehittänyt myyntiä ja myyntikonsepteja. Viimeisimmät työpaikat ennen Mediabookingia olivat Bauerilla kaupallisena johtajana 8 vuotta ja ennen sitä Sanomalla yli 10 vuotta.

”Audiomarkkinassa tulee tapahtumaan pian suuri muutos”, Erkka sanoo ja jatkaa: ”Haluan olla mukana kehittämässä audioalaa niin, että lopputuloksena on asiakkaille vaikuttavampaa mainontaa ja audioyhtiöille kannattavaa liiketoimintaa. Se on Mediabookingin missio, olemassaolon tarkoitus.”

Kasper Kahila

”Urani alkoi radiomainoksesta. Ei siitä, minkä kaikki muistavat – vaan siitä, minkä joku kirjoitti kiireessä, joku toinen äänitti kahvitauolla ja minä kuulin sattumalta. Se oli rekrymainos. Se lupasi “dynaamisen työympäristön” ja “mahdollisuuden vaikuttaa”. En tiennyt tarkalleen mitä se tarkoitti, mutta silti päätin hypätä media-alalle” kertoo Kasper.

Siitä lähtien Kasper on ollut mukana rakentamassa useita kaupallisia radiokanavia ja niiden menestystarinoita. Hän on toiminut myynnin ja kaupallisen kehityksen ytimessä, johtanut eri audio-projekteja, lanseerannut markkinaan monia uusia tuotteita, kasvattanut audiomainonnan tuloksellisuutta ja toimialaa yli 20 vuoden ajan.

Kasper on audion kaupallinen asiantuntija, joka ymmärtää sekä median että markkinoinnin lainalaisuudet. ”Tiedän, miten ääni toimii eri kanavissa, miten se puhuttelee yleisöä ja miten sen kytketään osaksi asiakkaan liiketoimintatavoitteita. Laaja mediaymmärrys auttaa rakentamaan kokonaisuuksia, joissa audio ei ole irrallinen osa, vaan vaikuttava ja tuloksellinen osa markkinointia” summaa Kasper.

Mediabookingissa Kasper tuo tämän osaamisensa asiakkaiden käyttöön – yhdistämällä äänen potentiaalin, datan ja myynnillisen näkemyksen. ”Jos yksi mainos voi käynnistää uran, kuvittele mitä se voi tehdä sinun brändillesi” kiteyttää Kasper.

kasper hupparissa 2
Mediabooking logo

Mediabooking Oy

[email protected]

Y-tunnus 3531217-8

Laskutustiedot:

Toivomme, että lähetätte laskunne ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

Verkkolaskuosoitteemme ovat:

Operaattori:
Apex Messaging Oy (003723327487)
Verkkolaskuosoite: 003735312178
OVT-tunnus: 003735312178

Huomioittehan, että mikäli käytössänne on jokin seuraavista operaattoreista verkkolaskun lähettämiseen: Handelsbanken tai Paikallisosuuspankit, tulee teidän käyttää Apixin verkkolaskuosoitteenamme seuraavaa osoitetta:
verkkolaskuosoite: 003723327487 ja operaattoritunnus: DABAFIHH.

Mikäli ette voi lähettää verkkolaskuja, pyydämme lähettämään laskut ostolaskujen skannauspalveluun.

Sähköpostiskannauksen osoite:
[email protected]

Lähetettävä lasku tulee olla sähköpostin liitteenä PDF-tiedostona. Yhdellä sähköpostilla ja sen liitteissä saa olla vain yksi lasku. Jos sähköposti sisältää laskun lisäksi muita liitetiedostoja, lisätään ne laskun liitteiksi. Liitetiedostojen maksimikoko on 2 mb. Lähetyksen jälkeen palvelusta tulee joko hyväksyntä- tai hylkäysilmoitus sähköpostilla lähetysosoitteeseen 15 minuutin kuluessa lähetyksestä.

Paperilaskujen skannauksen osoite:
Media Booking Oy (Apix skannauspalvelu)
PL 16112
00021 LASKUTUS

Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun, eikä pelkästään kirjekuoreen. Tähän laskutusosoitteeseen ei tule lähettää muuta materiaalia kuin laskuja, eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

 

Scroll to Top