Pullava äänimainonta kuului keväällä 2025 suomalaisissa kauppakeskuksissa. Kolmen viikon kampanja tavoitti vaikuttavat 14 miljoonaa bruttokontaktia ja spotti toistui jopa kolme kertaa tunnissa. Äänimainonta kauppakeskuksissa vaikutti varsinkin nuoriin: 15–29-vuotiaista 80% kertoi kuulleensa Pullavan mainontaa kauppakeskuksissa ja kuulemastaan piti 69 %.
Tutkimuksen mukaan miehet muistivat äänimainontaa hieman naisia paremmin, mutta kokonaisuudessaan vastaanotto oli kaikissa kohderyhmissä positiivista. Pullavan iloinen äänimaailma ja herkullinen viesti jättivät jälkensä.
Lähde: Äänimainonnan huomioarvotutkimus, IRO Research, 2/2025
Äänimainonta aktivoi ja saa aikaan heräteostoksia
Jopa 85% ostopäätöksistä tehdään vasta kaupassa. Siksi lähellä ostohetkeä tavoittava radio yhdistettynä kauppakeskusmainontaan on hyvä kombinaatio. Kantarin keväällä 2024 teettämän tutkimuksen mukaan 40% nuorista (15-29-vuotiaista) on saanut kauppakeskuksissa soivan äänimainonnan kautta vinkkejä uudesta tuotteesta, palvelusta tai ostospaikasta, joka on aktivoinut harkintaa. 35% nuorista ilmoittaa, että äänimainonta on aktivoinut heidät tekemään heräteostoksia ostosreissun aikana.
Lähde: Kantar Media Finland Oy (Maalis-huhtikuu 2024, N= 2233)
Haluatko kuulla, miten tavoitat tehokkaasti 2,5 miljoonaa suomalaista oikeassa ympäristössä juuri ennen ostohetkeä?



