Temutatko sinä mediaa?

Temutatko sinä mediaa?

Kun ostoprosessi tuottaa enemmän taloudellista hyötyä prosessissa mukana oleville kuin mitä itse lopputuote tuottaa loppuasiakkaalle, alkaa temutus.

Maailma on täynnä tavaraa, jota emme tarvitse. Temutus ohjaa resurssit ja investoinnit paikkoihin, jotka eivät vie enää yhteistä asiaamme eteenpäin. Sen seurauksena taloutemme ei kasva, työttömyys lisääntyy ja joudumme elämään velaksi. Temuttamalla yksilö hakee itselleen isompaa osuutta kakusta, mutta ei kasvata itse kakkua. Talousjärjestelmämme on rakennettu 2% kasvuun. Halusimme tai emme.

Digitaalisuus on aikanaan tuonut temutuksen myös mediaan. Vaikuttavuuden sijaan temutetaan kontakteja. Ostoprosessi tuottaa enemmän hyötyä siinä mukana oleville kuin mitä kontakti loppuasiakkaalle. Tämä on ollut, ja tulee olemaan yhä, varsin vahingollista kotimaiselle medialle. Koronan jälkeen kotimaisesta mediasta on kadonnut noin 150 miljoonaa euroa. Ja kehitys näyttää jatkuvan edelleen.

Ei, kaikki digitaalinen mainonta ei ole tietenkään huonoa. Mutta joidenkin asiantuntija-arvioiden mukaan Suomessa on temutettu mediaa viime vuosina noin 400 miljoonan arvosta vuodessa.

Olisiko aika lopettaa temutus ja palata perusasioihin: vaikuttavuuteen, luottamukseen ja sisältöön, joka todella liikuttaa ihmisiä? Kun mainonta alkaa taas tuottaa arvoa loppuasiakkaalle, myös media voi kasvaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top